Kuulumisia

1.11.2008

Safi tokokokeessa Lahdessa. Koe oli parkkihallissa näyttelyn yhteydessä, tokokehä näyttelyn sisäänmenon vieressä, häiriötä siis riitti. Safia hieman jännitti alkuun (näkyi paikallaolossa ja seuraamisessa), mutta onneksi tsemppasi sitten ja loput liikkeet sujuivatkin hyvin ja iloisesti. Lopputulos 1. palkinto 180 p, KP ja 2. sija.

Paikalla makaaminen 7 (oli noussut istumaan jossain vaiheessa)
Seuraaminen 6,5 (lähinnä haahuilua ja perässä kulkemista)
Maahanmeno seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Seisominen seur. yhteydessä 9 (kääntyi hieman minua kohti kun kävelin takaa vierelle)
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 8
18.10.2008

Safin kanssa HPH:n hakukokeessa Helsingissä, tuomareina Tuuli Sivenius (tottis+ esine) ja Maikku Mönkkönen (haku). 254 p (t 54, e 30, m 170), ei tulosta taaskaan. Tilitystä maastotreeniblogissa.

5.10.2008

Fani tokokokeessa Orimattilassa. Tällä kertaa meni jo paremmin, Fani oli rauhallisemmassa mielentilassa ja pientä piippaamista lukuunottamatta lähestulkoon hiljaa suorituksen ajan. Paikalla makaamisessa vinkui, siitä 9. Kytkettynä seuraamisessa oli vähän nukuksissa kun en yhtään lämmitellyt ennen suoritusta, siitä 8,5. Irti seuraaminen jo parempi, 9.5. Jäävät liikkeet eivät kovin hyviä, maahanmeno epävarma ja kyynärpäät nousivat hieman ilmaan, 7. Seisomisessa liikkui käskyn jälkeen muutaman askeleen, myös 7. Luoksetulo 9, tuli vauhdilla mutta hieman vinoon eteen ja siitä samantien siirtyi itse sivulle. Estehyppy 10. Kokonaisvaikutus vinkumisesta johtuen 6. Kokonaispisteet 173, 1-tulos.

31.8.2008

Fanin kanssa tokokokeessa Malminkartanossa. Ei mennyt ihan putkeen, koira kävi ylikierroksilla ja räkytti koko suorituksen ajan. Paikalla makaaminen meni nollille, sillä juuri alokasluokan paikallamakuun alettua viereiselle skeittirampille tuli 4 skeittaajaa. Eihän Fani sellaista häiriötä kestänyt, vaan nousi samantien seisomaan ja tuijotti järkyttyneenä skeittaajia. Liikkeestä seisominen meni myös nollille, ei taitanut kuulla koko käskyä oman haukkumisensa keskeltä. Muut liikkeet ihan ok, mutta koska haukkuminen oli jatkuvaa, arvosanat jäivät jokaisessa välille 6.5 ja 8. Kokonaispisteet 109.5, 3-tulos.

17.8.2008

Fani luonnetestissä Tuusulassa, tuomareina Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Loppupisteet 169, laukausvarma. Osa-alueet löytyvät Fanin tuloksista ».

Hieman yllätyin kohtuullisesta puolustushalusta, olisin kuvitellut sen olevan pieni. Tynnyri ja ylöskiskaistu vaate eivät aiheuttaneet kamalan suurta reaktiota. Kelkalle haukkui raivoisasti, mutta sekään ei enää ollut pelottava pysähdyttyään. Pimeä huone laski toimintakykyä pisteellä, Fani kävi pari kertaa "labyrintissä", mutta ei edennyt tarpeeksi pitkälle vaan palasi aina ovelle. Se lähinnä taisi kaihtaa tuomareita, jotka seisoivat matkalla, ei niinkään että itse pimeä olisi pelottanut. Jouduin kutsumaan pariin otteeseen, että uskalsi lopulta tulla. Muutoin testi meni melkolailla ennakko-odotusten mukaisesti.

26.7.2008-12.8.2008

Kesälomareissu Saaristomerellä purjehtien, etappeina Turku, Naantali, Velkua, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja monet muut. Safi ja Fani käyttäytyivät fiksusti joka paikassa ja ainakin sataan kertaan saatiin vastailla kysymykseen "Mitä rotua ne ovat?" Laivakoiriahan ne :) Eiku collieita.

5.7.2008

Fani Mikkelin näyttelyssä, tuomarina Paula Rekiranta. Tuloksena EH-2 ja arvostelu meni näin: "Pienehkö, hieman neliömäisen vaikutelman antava narttu. Hyvät päänlinjat. Haja-asentoiset korvat. Hieman kevyt kuono-osa. Hyvä kaula ja eturinta, samoin rinnansyvyys. Riittävä raajaluusto. Liikkuu hyvin. Merleväritys voisi olla tasaisempi, voimakas ruskea vivahde".

28.6.2008

Fani näyttelyssä Järvenpäässä. Tuloksena ERI-2 avoimessa luokassa, jossa oli yhteensä 11 narttua. Australialainen tuomari Danielle Dryburg arvosteli Fania näin:
"Well balanced female. Would like to see more stop. Pleasing outline. Moves soundly. Would like to see better colour blue."

24.6.2008

Fani ekassa virallisessa tokokokeessaan Helsingin Purina Areenalla, tuomarina Ralf Björklund. Kisa oli ulkona hiekkakentällä ja vettä satoi ajoittain melko rankastikin.

Paikallaolossa viereinen koira tuli haistelemaan Fania ihan loppusuoralla, jolloin Fani nousi ylös. Jouduimme sitten uusimaan liikkeen varakoirakoiden kanssa. Eka suoritus oli mennyt ihan hyvin siihen saakka kunnes viereinen koira tuli häiritsemään, mutta tokalla kerralla Fani meni käskyn jälkeen ensin puolittain istumaan, kyynärpäät eivät olleet maassa. Sanoin sitten "odota" käskyn tilalla uudelleen "maahan", jolloin meni kunnolla maate.

Paikallaoloa lukuunottamatta Fani suoritti liikkeet mielestäni ihan hyvin, mutta kävi ylikierroksilla ja haukkui ihan koko ajan. Tuomari rokotti räkyttämisestä rankalla kädellä, minkä takia loppupisteet vain 123,5 ja III palkinto. Lopussa vielä sanoi, että ilman haukkumista olisi antanut liikkeistä keskimäärin yhdeksää pistettä.

Arvosanat:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 5
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen taluttimetta 6
Maahanmeno 6,5
Luoksetulo 6
Seisominen 6
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 5,5
27.5.2008

Safi tokokokeessa Hyvinkäällä, "tuuraamassa" juoksuaikaista Fania, jonka olin alunperin kokeeseen ilmoittanut. Safi oli ihan kummallisessa mielentilassa, eikä mikään oikein mennyt putkeen. Jäätiin ilman tulosta.

24.5.2008

Näyttelyssä Kangasniemellä. Tuomarina nahkoilla Jaana Hartus. Fani AVO EH-2 ihan hyvällä arvostelulla:

"Tasapainoisesti rakentunut, mittasuhteiltaan oikea, keskivahva narttu. Varsin hyvä pää, aavistuksen leveä kallo. Hyvät korvat. Erittäin hyvä ylälinja ja täyteläinen runko. Hyvät kulmaukset. Tehokkaat liikkeet. Karvapeite ei parhaimmillaan. Peitinkarvaa puuttuu kyljistä, myös väri samea kyljissä."

18.5.2008

Hakukokeessa Hyvinkäällä Safin kanssa. 246 p (t 63 m 183), ei tulosta. Maasto meni hyvin, mutta tottiksessa paineistui taas laukauksista sen verran, että parissa liikkeessä menetti toimintakykynsä.

Kisaraportti »

12.5.2008

Fani fysioterapeutin (Tamara Merenvalta-Keskinen) tutkittavana. Lähinnä halusin tietää onko polvivammasta johtuen lihaksistossa nähtävissä jotain muutoksia, käyttääkö Fani kroppaansa tasapainoisesti ja onko fysioterapeutin mielestä mitään estettä aktiiviselle treenaamiselle missään lajissa. Tamara oli tutkimuksen jälkeen sitä mieltä, että jalkaa voi sanoa terveeksi ja ettei lihaksistossa ollut huomattavissa mitään toispuoleisuutta. Selässä oli kuitenkin hieman jäykkyyttä, minkä takia menemme uudelle käynnille viikon kuluttua.

10.5.2008

Kävimme Fanin kanssa päivävisiitillä SCY:n pk-leirillä Hauhovissa. Haussa kouluttajana oli Antti Konttinen. Päivään sisältyi kahdet hakutreenit ja erikseen vielä ilmaisun harjoittelua kentällä. Hakutreenien teemana oli ennenkaikkea motivaatio ja harjoitukset olivat sen mukaisesti lyhyitä ja nopeatempoisia (kts. lisää treenipäiväkirjasta). Hyviä vinkkejä saimme jälleen.

27.4.2008

Fanin kanssa möllitokossa (alo) Nurmijärvellä. Tuomarina Leea Saarela. Fani oli taitava ja suoritti liikkeet hyvin, lopputulos 186,5 p ja sijoitus 1. Kaksi koiraa sai paremmat pisteet, mutta he olivat jo käyneet virallisissa kisoissa, niin eivät päässeet palkintosijoille. Pisteet jakautuivat seuraavasti:

Luoksepäästävyys = 9 (piste meni koska palkkasin)
Paikalla makaaminen = 8 (vinkui välillä ja ryömi vähän minua kohti)
Seuraaminen kytkettynä = 10 
Seuraaminen taluttimetta = 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä = 9,5 (olisi voinut olla hieman nopeampi)
Luoksetulo = 8,5 (haukkui perään kun jätin istumaan, sivulletuloon tarvitsi lisäkäskyn)
Seisominen seuraamisen yhteydessä = 9,5 (otti perusasennon ennen käskyä)
Estehyppy = 10
Kokonaisvaikutus = 10
25.4.2008

Möllitottiskokeessa Jokelassa Safin kanssa. Tuomarina Reija Nieminen.

Seuraaminen = Hyvä 16 p. Reagoi hieman laukauksiin, jolloin kontakti tippuu ja lähtee vähän haahuilemaan. 
Liikkeestä istuminen = Erinomainen 10 p. 
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo = Erinomainen 10 p.
Tasamaan nouto = Erittäin hyvä 9 p. Ääntelee lähtiessä, pureskelee vähän kapulaa, etuperusasento etäällä.
Hyppynouto = Tyydyttävä 11 p. Ääntelee lähtiessä, kosketus esteeseen menohypyssä, ponnistaa esteestä
paluuhypyssä.
Estenouto = Erinomainen 14,5 p. Ääntelee. 
Eteenlähettäminen ja maahanmeno= Puutteellinen 6 p. Lähtee vinoon ja maahanmenoon tarvitaan lisäkäsky. 
Paikallaolo = Puutteellinen 0 p, koska syötin alussa nakkeja laukausten ajan. Safi myös nousi seisomaan kun
suorittavan koiran ohjaaja huusi "Tänne!", mutta meni sitten takaisin maate. 
= Yht. 77 p.
5.-6.4.2008

Vietettiin Tuukk:n porukalla hakukoulutusviikonloppua Tuusulassa, kouluttajana Wille Halin. Safille tehtiin kisanomainen harjoitus molempina päivinä (kts. lisää treeniblogista). Koulutus oli antoisa, saatiin paljon hyviä neuvoja. Kiitokset järjestäjille!

22.3.2008

Pääsiäisen vietossa mökillä Anttolassa. Upea keli, aurinkoisia pakkaspäiviä. Lenkkeiltiin järvenjäällä ja kamerakin sattui onneksi mukaan.

16.3.2008

"Pentutreffeillä" Haltialan pelloilla. Fanin sisko Papu onkin ihan vakituista lenkkiseuraa, mutta nyt joukkoon liittyi myös veli Hero. Tytöt juoksuttivat Heroa niin kovasti, että toinen oli lähes hätää kärsimässä moisessa päällekäyvässä naisseurassa :-) Nyt sentään Safikin suvaitsi Heron samaan porukkaan, kun pari vuotta sitten Safi oli sitä mieltä, ettei Heron tarvitse lenkkeillä samassa seurassa ollenkaan. Lenkin lopputuloksena oli lauma väsyneitä ja rapaisia, mutta onnellisia koiria.

9.3.2008

Fani täytti tänään 3 vuotta. Niin ne vuodet vaan vierähtää nopeasti... Paljon onnea Ipa-Pipalle ja muille Safirrubir A -pennuille 3-vuotispäivänä!

Päivänsankarin äippä taasen kävi tokokokeessa (avo -lk) Janakkalassa, kotiintuomisina II -palkinto 142 p. Mahdollisuudet I -tulokseen vei nollille mennyt kauko-ohjaus. Kaukoissa nousi ekalla kerralla istumaan ihan hyvin (tosin vasta tokalla käskyllä), mutta toisella istumaannousulla sai jostain päähänsä hipsiä minua kohti yli 2 x oman mittansa.

Osa-alueet seuraavasti:

Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen 8,5
Maahanmeno 9
Luoksetulo 6 (pysähtyi vasta muutaman metrin päässä minusta)
Seisominen 8 (pysähtyi liian hitaasti)
Noutaminen 9
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 7 (vinkui paljon)

Nyt täytyykin sitten treenata kauko-ohjaus varmaksi liikkeeksi ennenkuin ilmoittautuu seuraavaan kokeeseen. Muuten ei tarvitse haaveilla ykköstuloksesta.

24.2.2008

Vuoden ensimmäiset hakutreenit, nyt on sitten treenikausi virallisesti korkattu. Toistaiseksi treenaamme Safin kanssa sunnuntaisin Tuukk:n hakuryhmän riveissä, kouluttajina Reija Nieminen ja Mervi Kähönen. Haamujengi -hakuryhmä viettää vielä talvitaukoa.

17.2.2008

Tokokokeessa (avo-lk) Porvoossa Safin kanssa. Tuomarina Hannele Pörsti. Tänään ei sitten ollut meidän päivä ollenkaan, III -tulos 114 pisteellä. Safi tuntui olevan ihan muissa maailmoissa, toisaalta intoa kyllä riitti, mutta tarkkuutta ei ollenkaan. Ja taas sillä oli pilli päällä koko suorituksen ajan.

Tässäpä arvosanat osa-alueittain:

Paikalla makaaminen 6 (oli noussut istumaan n. minuutin kuluttua)
Seuraaminen 6 (haahuili omiaan, haisteli maata, luoksetulon pysäytys -merkkinä ollut oranssi lätkä
kiinnosti...)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (jäi istumaan)
Luoksetulo 9 (jee, pysäytys onnistui ihan hyvin!)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 (tässä en muista mistä pisteet meni, varmaan pysähtyi liian hitaasti)
Noutaminen 9 (ihan ok)
Kauko-ohjaus 0 (ei noussut istumaan edes kolmannella käskyllä)
Estehyppy 9 (ihan ok)
Kokonaisvaikutus 7

Nyt ei auta jäädä nuoleskelemaan haavoja, kun seuraava koe on jo kolmen viikon kuluttua. Eikun lisää reeniä vaan ja häntä pystyssä seuraavaan koitokseen!

13.1.2008

SCY Helsingin alaosaston Colliekilpailu 2007, Safi nappasi toisen sijan tokossa.

1.12.2007

Tokokoe Pyhtäällä, tuomarina Marita Packalen. Tuloksena ekasta avo-lk kisasta I-palkinto 176 p. Osa-alueet seuraavasti: paikalla makaaminen 10, seuraaminen taluttimetta 9 (pisteisiin vaikutti varmaan myös oma moka, ylimääräinen pysähdys tk jälkeen), maahanmeno seur. yhteydessä 8 (jäi puolittain istumaan), luoksetulo 6 (ei pysähtynyt käsimerkistä), seisominen seur. yhteydessä 10, noutaminen 10, kauko-ohjaus 9 (ekalla istumaannousulla tarvitsi kaksi käskyä), estehyppy 10, kokonaisvaikutus 7 (vinkui koko suorituksen ajan).

21.10.2007

Tokoiltiin Safin kanssa Lahdessa, tuomari Hannele Pörsti. Koe oli Euromarketin parkkihallissa pentunäyttelyn yhteydessä. Tuloksena 181.5 p, I-palkinto ja KP, sijoitus 2/15 -> TK1. Osa-alueet seuraavasti: luoksepäästävyys 10, paikalla makaaminen 9 (nousi istumaan vasta toisella käskyllä), seuraaminen kytkettynä 8.5, seuraaminen taluttimetta 9, maahanmeno seur. yhteydessä 9 (nousi istumaan vasta toisella käskyllä), luoksetulo 9 (tuli vinoon), seisominen seur. yhteydessä 9 (käytin myös käsimerkkiä), estehyppy 10, kokonaisvaikutus 8.5.

14.10.2007

Hakukoe Vantaalla (VPY), tuomari Jorma Suni. 161 p (t 72, e 29, m 60), ei tulosta taaskaan.

Kisaraportti »

13.10.2007

Safin kanssa tokokokeessa Pyhtäällä, tuomari Harri Laisi. Tuloksena 165 p ja I-palkinto, osa-alueittain seuraavasti: luoksepäästävyys 10, paikalla makaaminen 10, seuraaminen kytkettynä 9.5, seuraaminen taluttimetta 9.5, maahanmeno seur. yhteydessä 9, luoksetulo 9, seisominen seur. yhteydessä 0, estehyppy 7, kokonaisvaikutus 9. Pistevähennykset maahanmenossa ja luoksetulossa johtuivat vinkumisesta, estehypyssä ponnisti esteestä. Seisomisliikkeessä meni istumaan.

8.10.2007

Fani Eläinlääkäriasema Hau-Maussa ortopedi Heikki Putron tutkittavana. Edellisestä käynnistä lähes pari kuukautta ja itse tapaturmasta (liukastuminen/ polven kiertyminen napatessa frisbeetä ilmasta) 3 kk aikaa.

Taivutuksissa aristi vähän oikeaa polvea. Otettiin uudelleen röntgenkuvat, ei muutoksia. Diagnoosi edelleen sama, todennäköisesti eturistisiteessä pieni vamma, ehkä pari säiettä revennyt. Putron mielestä ei tässä vaiheessa kannata leikata, koska oireilee hyvin vähän. Kehoitti aloittamaan pikkuhiljaa normaalit harrastukset ym. liikunnan ja katsotaan, kestääkö jalka. Jos alkaa vaivaamaan enemmän, niin sitten leikataan. Nythän Fani ei enää pitkään aikaan ole ontunut, mutta pienistä jutuista voi huomata, että varoo kuitenkin jalkaa vähän. Toivotaan, että jalka nyt kestäisi normaalia elämää, eikä tarvitsisi leikata. Frisbeen heittelyä ei kyllä enää ikinä harrasteta, niin kiva lelu ja palkitsemiskeino kuin se olisikin.

P.S. Safi on tänään ollut tasan neljä vuotta meidän ilonamme!

30.9.2007

Haamujengin paimennuspäivä Swedun Paimennuskoulussa Piikkiössä. Safi ja Fani molemmat mukana. Ikävä kyllä kumpikaan ei syttynyt lampaille tällä kertaa, ei edes Fani, joka viimeksi oli aivan innoissaan. Tosin me ei saatu lammaslaumaa liikahtamaankaan, seistä jäkittivät vaan paikallaan ja katsoivat meitä pahasti :-) Tiedä sitten olisiko kiinnostus herännyt hieman, jos lampaat olisivat liikkuneet. Safi taisi luulla että tultiin hakutreeneihin, oli niin innoissaan, kun sama porukka paikalla.

22.-23.9.2007

Safin kanssa HVK:n hakuleirillä Inkoossa, kouluttaja Tarja Matsuoi. Muita haamujengiläisiä mukana Anne + Inka, Tuija + Taika ja Pia + Miina & Lumppunen.

Leiriraportti »

8.9.2007

Hakukokeessa Somerolla Safin kanssa. Tuomarit Päivi Nietosvaara (haku), Kauko Makkonen (tottis) ja Margit Ollanketo (esineruutu). 184 p (t 79 m 105), eli jäätiin ilman tulosta.

Kisaraportti »

23.8.2007

Kesä onkin sitten jo melkein lopuillaan ja paluu arkeen alkanut. Olemme viimeiset viisi viikkoa reissanneet enempi ja vähempi. Kolme lomaviikkoa vierähtivät mökkeillen ja veneillen, ja sen jälkeen vielä vietimme 1,5 viikkoa "vieraissa nurkissa" äitini mäyristen hoitajina. Mäyrikset eivät voi meille tulla kun Safi vahtii reviiriään liiaksi, mutta mäyristen kotona kaikki ovat sulassa sovussa keskenään.

Ikävämpiä uutisiakin kesältä on, Fani loukkasi polvensa heinäkuun alkupuolella hakutreenien jälkeisessä frisbeenheittelyssä. Jalkaa on näytetty kahdelle eri ortopediaan erikoistuneelle eläinlääkärille, molemmat ovat epäilleet osittaista kierukka-/ristisidevammaa. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään erityistä. Tällä hetkellä Fani ontuu jalkaa ajoittain (lähinnä kun on pidempään maannut, etenkin aamuisin) ja seistessään varaa painon terveen jalan varaan. Koska diagnoosi on kuitenkin vähän epävarma eikä mikään viittaa ristisiteen repeytymiseen, on ohjeena edelleen odotella 4-5 viikkoa vielä, josko jalka paranisi itsekseen.

Fanin osalta nyt sitten jäävät syksyn BH- ja tokokokeet käymättä. Olin myös ilmoittanut Safin elokuussa kahden viikon sisällä neljään tokokokeeseen, mutta eikös se tehnyt juoksut tietysti juuri silloin! Noh, sellaista se on tyttöjen kanssa. Ja kokeita tulee ja menee. Tärkeintä tietysti on, että Fani nyt tuosta paranisi ennalleen ja pääsisi taas viettämään normaalia riehakasta koiranelämää treeneineen ja riekkumisineen.

9.6.2007
SCY:n Hesan ao:n paimennuspäivä Swedun Paimennuskoulussa Piikkiössä. Kävimme Fanin kanssa kokeilemassa paimennusta, "sytyttelemässä". Ensin katsottiin kiinnostuuko koira lampaista laisinkaan, antamalla koiran pitkässä liinassa kytkettynä lähestyä aitauksessa olevia lampaita. Fania kyllä lampaat kiinnostivat ja selkeästi sillä myös vaisto käski hakeutumaan lampaiden taakse. Eli jonkinasteista syttymistä oli havaittavissa. Iltapäivällä kokeilimme lammaslauman ohjailemista porttien läpi, pylvään takaa ym. Tässä tarkoituksena oli, että ohjaaja ymmärtää mistä suunnasta koiran on lampaita lähestyttävä, jotta ne kääntyvät oikeaan suuntaan. Kaikenkaikkiaan paimennus oli erittäin mielenkiintoinen kokemus, ja kyllä siellä Faninkin sisällä taitaa asustaa pienenpieni oikea paimenkoira :) Kuvia löytyy Kuvagalleria -> Harrastuskuvia.

Swedun Paimennuskoulu
29.5.2007
Huh hellettä, lämpötila ollut lähes +30 C tänään. Onneksi iltaa kohden hieman viileni, kun olimme Safin kanssa toko-kokeessa Hyvinkäällä. Kisat menivät mukavasti, lopputulos 179 p, I palkinto ja kp, sijoitus 1/4. Osa-alueet seuraavasti: Luoksepäästävyys 10, paikallamakuu 10, seuraamiset 8 ja 8,5, maahanmeno 10, luoksetulo 9, seisominen 8, estehyppy 9 ja kokonaisvaikutus 8.
26.-27.5.2007

Vietimme viikonlopun SCY:n PK-leirillä Uuraisissa. Kaksi päivää vierähti hakua ja esineruutua treenaten, kouluttajana Pia Pursiainen. Leiri oli oikein antoisa, saimme Pialta hyviä neuvoja kuinka jatkaa harjoituksia.

Leiriraportti »

20.5.2007
Raumalla näyttelyssä, tuomari Roy Baker. Fani PN3 ja V-SERT.
17.5.2007
SCY:n Helsingin alaosaston Match Show ja möllitoko Herttoniemessä. Safin kanssa möllitokossa I tulos, 175 p. Maahanmeno meni nollille, Safi jäi seisomaan. Sijoitus 3. Mätsärissä Safi sai punaisen ja Fani sinisen nauhan. Safi ei sijoittunut punaisten ryhmässä, Fani oli lopulta sinisten kakkonen.
21.4.2007
Tokokisoissa (ALO) Inkoossa Safin kanssa. Sää ei oikein suosinut, vettä satoi ja tuuli kovasti. Järjestäjätkin halusivat hoitaa homman nopeasti pois alta, sillä suorittamaan pääsi/joutui sitä mukaan kun ilmoittautui paikanpäällä, ei numerojärjestyksessä. Jouduimme siis kehään lähestulkoon suoraan autosta. Paikallaolosta sai koko ryhmä nolla pistettä yhden koiran innostaessa muutkin ponkaisemaan pois paikoiltaan. Muut liikkeet sujuivat hyvin, seuraamisista 8 pistettä, maahanmeno 9, luoksetulo 9, seisominen 10, estehyppy 9.5, kokonaisvaikutus 9. Lopputulos 151 p ja 2. palkinto.
10.-17.3.2007
Vietimme talvilomaa Ukkohallassa Hyrynsalmella. Viikon aikana tuli hiihdettyä lähes 100 km koirien kanssa. Fani oppi jo hyvin vetämään ja hidastamaan käskystä. Safi taas laiskempana veti vain, jos edessä oli vetoapua, enemmän tykkäsi jolkotella vieressä. Ukkohalla on melko ideaalinen lomanviettopaikka koirien kanssa, siellä on rauhallista ja laduillakin sai monesti hiihtää kilometritolkulla, ilman että ketään tuli vastaan. Koiriin suhtauduttiin erittäin positiivisesti joka paikassa, vastaantulijat ladullakin jäivät monesti juttelemaan ja ihailemaan koiria, päinvastoin kuin täällä etelän hiihtoladuilla yleensä...
17.2.2007
Starttasimme Safin kanssa ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, kun agilityä on kesän jälkeen taidettu treenata peräti kolme kertaa. Homma tyssäsi pujottelukepeille, kuten vähän etukäteen pelkäsinkin tapahtuvan, niitä ei nimittäin juurikaan olla treenattu radan osana. Kepeille meno oli aika vaikeasta kulmasta ja Safi taisi käydä niin kierroksilla, ettei alkuun yhtään tajunnut kepeistä mitään, sujahti vain pari kertaa jostain välistä ja jäi seisomaan ihmeissään. Kolmannella yrityksellä Safilla lamppu syttyi, "ai nää onkin _kepit_" ja sittenhän ne mentiin vallan hienosti. Keppiongelman lisäksi tuli yksi kielto ihan helpolla hyppyesteellä, kun en näyttänyt estettä Safille tarpeeksi hyvin. Kaikenkaikkiaan olen kyllä tosi tyytyväinen, rata meni muilta osin hienosti ja pystyin ohjaamaan oikealtakin ongelmitta, kun yleensä Safi aina väkisin hakeutuu vasemmalle puolelleni, tottista kun on treenattu paljon... Tulos siis tällä kertaa hylätty, mutta tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.