SCY:n PK-leirillä Uuraisissa
SCY:n PK-leirillä Uuraisissa. Kouluttajana haussa oli Pia Pursiainen. Molempina päivinä treenasimme hakua ja esineruutua.
Fani treenasi lauantaina ihan vaan suoria pistoja. Neljä ukkoa oli valmiina piilossa, ja kaikki löytyivät hienosti suorilla pistoilla. Fani sai kouluttajalta kehuja hyvästä nenänkäytöstä, se kun on nokka pystyssä heti kun pääsee keskilinjalle. Safi oli torstaina käynyt kiropraktikolla (selkä vähän jumissa), minkä takia en sitä uskaltanut vielä suuremmin rasittaa. Koska Safilla on kiintorulla ollut kompastuskivi (nappailee sitä suuhunsa "tutiksi" välillä juostessaan), treenasimme ilmaisuja niin, että kiintorulla roikkui kaulassa. Ukot olivat ihan lähellä näkyvissä, heillä makupala kädessä irtorullan päällä. Mennessään maalimiehelle Safi sai ensin makupalan, jonka jälkeen heti käden alta irtorullan. Tarkoituksena oli saada onnistuneita pistoja ilman, että Safi noteeraa suuremmin pannassa roikkuvaa kiintorullaa. Treeni onnistui hyvin.
Iltapäivällä lounaan jälkeen otimme esineruutua. Fanin kanssa olen edennyt jossain vaiheessa liian nopeasti (juoksee n. 30 metriin jossa jää räkyttämään tai seisahtuu muuten vaan odottaen tukea/lisäkäskyä), minkä takia olen helpottanut treeniä. Veimme Fanin kanssa yhdessä kolme esinettä n. 30-40 metriin, jonka jälkeen pieni tauko, ja sitten Fani kävi hakemassa kaksi esinettä peräkkäin. Se meni hienosti ja vauhdikkaasti, ilman minkäänlaista epäröintiä. Safi haki myös kaksi esinettä. Ensimmäinen löytyi heti, toisella ei irronnut tarpeeksi syvälle. Uudelleen lähetyksen jälkeen toinenkin nousi hyvin takarajalta. Illalla treenattiin pihalla vielä vähän ilmaisua. Tähän saakka Fani on haukkunut maalimiehellä max. 30 kertaa ja nyt oli tarkoitus saada 40-50 haukkua ja minun vähän kävellä edestakaisin ilman, että Fani kiinnittää minuun huomiota. Haukkuminen meni ihan hyvin, vaikka pieniä taukoja tuli, kun Fani vilkuili mitä ihmettä oikein teen kun siellä käppäilen.
Sunnuntaina oli tarkoitus ottaa Fanille elämänsä ensimmäinen tyhjä pisto. Vasemmasta etukulmasta löytyi valmis ukko, jonka jälkeen oli tyhjä oikealle puolelle. Tyhjällä upposi hyvin syvälle, pyöri siellä hetken ja tuli sitten suunnilleen samaa tietä takaisin. Lähetin taas vasemmalle puolelle missä oli maalimies, mutta Fani ei tuulen yläpuolelta mennessään saanut hajua, vaan tuli toinen tyhjä pisto perään. Muutettiin sitten suunnitelmaa niin, ettei enää lähetetty toista kertaa samalle puolelle kun oli jo tullut kaksi tyhjää peräkkäin kokemattomalle koiralle, vaan laitettiin seuraava ukko taas oikealle puolelle, josta Fani sen ihan hyvin nosti. Vasemmalle puolelle löytämättä jäänyt ukko oli siirtynyt alueella eteenpäin ja nostettiin vielä tämäkin. Tässä treenissä tuli hyvin ilmi asia, mitä Fani ei vielä osaa, nimittäin eteneminen alueella "laatikkomaisesti". Se juoksee hyvin suoraan 50 metriin ja etsii siellä n. 10 metriä halkaisijaltaan olevalla alueella. Saimme ohjeeksi harjoitella etenemistä niin, että ukot menevät ensin suoraan 50 metriin, mutta siirtyvät sieltä n. 10 metriä alueella eteenpäin. Fanin pitäisi siellä 50 m:ssä saada haju siirtyneestä ukosta, jolloin lähtee oikeaan suuntaan. Tässä harjoituksessa on tärkeää, ettei tuule suoraan edestäpäin keskilinjalta katsottuna, koska muuten Fani tod.näk. oikaisee suoraan maalimiehelle, eikä harjoituksesta ole hyötyä. Sain myös ohjeeksi että maalimiehet alkavat kuljettaa Fania pois piilolta reilusti edeten ja itse voin tulla alueella vastaan esim. puoleen väliin. Ja tärkeää on myös se oma eteneminen keskilinjalla. Tyhjiä pistoja ei kannata nyt ottaa ennenkuin Fani on oppinut oikeanmallisen työskentelyn.
Safi treenasi sunnuntaina ilmaisuja samalla lailla kuin lauantainakin. Ensimmäinen meni hyvin. Toinen mm ei enää ollutkaan näkyvissä ja etsiessään Safi ilmeisesti paineistui sen verran, että jotkut keskilinjalla olijat olivat näkevinään, että se hetkeksi nappasi rullan suuhunsa. Mm:lle saapuessaan ei kuitenkaan ollut rulla suussa, otti namin ja sen jälkeen oli yrittänyt koukkia kiintorullaa suuhunsa (oli aika ylhäällä), mutta kuitenkin otti irtorullan. Seuraava mm laitettiin taas näkyville että tulisi varma onnistuminen, niinkuin tulikin. Viimeinen ukko oli suora palkka. Iltapäivällä ennen kotiinlähtöä otettiin vielä esineruutua, joka meni molemmilta koirilta hyvin.
Kaikenkaikkiaan leiri oli antoisa ja saatiin Pialta hyviä neuvoja, kuinka jatkaa harjoituksia. Fani harjoittelee siis laatikkomaisia pistoja ja etenemistä alueella ja Safi "normaalitreenien irtorullilla" lisäksi tuota kiintorullaa niin, että ukot ovat näkyvissä ja maasto sellaista, että itse pystyy koko ajan näkemään, mitä tapahtuu. Pitää myös miettiä, josko kuitenkin vielä kokeilisi norskirullaa (aiemmilla kokeiluilla Safilla mennyt jalka siitä läpi) tai sitten voisiko ruåtsalainen rulla olla jokin pienempi nahkaläpyskä tms., joka ei niin pomppisi lyöden Safia rintaan ja nenään.